Tämä viikonloppu on pyhitetty UMN:n mejä-kurssille. Ilmoitin meidät alottajien ryhmään, vaikka vähän mietin, josko Gerillä olisi rahkeita kilpailemaan aikoviinkinkin, kun olemme kuitenkin vähän jo jälkeäkin kokeilleet. Eilinen ilta meni Myllypurossa teoriaosuutta kuunnellen, tänään startattiin kymmeneltä Sipoon (anteeksi, Helsingin) metsissä. Alo-koirakot jaettiin kolmen hengen ryhmiin, jokaisella ryhmällä oli oma ohjaaja. Koirille vedettiin omat jäljet, eli 3 jälkeä yhteensä. Ilma oli itse asiassa ihan ookoo siihen nähden, mitä meteorologit olivat uumoilleet ja mejäily osoittautui tasan niin hauskaksi puuhaksi kuin mitä olin etukäteen ajatellut. Ihan huippua!

Ensin hyvät havainnot: Geri jäljesti vauhdikkaasti, suoraviivaisesti ja intensiivisesti, vähän ilmavainuisesti, mutta selkeästi se oli koko ajan jäljellä, vaikka poikkoilikin sinne tänne. Ainoan mokan teki ohjaaja, joka alun 10 metrin "ohjausalueella" päästi liinaa liian pitkälle. Ongelma tuli siitä, että Gerillä oli virtaa vaikka miten ja kun annoin sen viipottaa heti alkumakuulta täyteen vauhtiin, se vetäisi niin iloisesti eteenpäin, että kadotti ihan hetkeksi jäljen. Kärsivällisesti se kuitenkin etsi sen nenäänsä uudestaan ja jatkoi sen jälkeen melkoista kyytiä. Ohjaaja tajusi jossain välissä, että antaa Gerin mennä vähän turhankin vauhdikkaasti. Pitää jatkossa olla tarkempi. Makuut se merkkasi tosin hyvin ja huolella, sorkan se löysi häntä villisti vipattaen. Kaiken kaikkiaan näytti siltä, että olisin täysin hyvin voinut mennä kilpailemaan aikovien ryhmään. Geri olisi pystynyt tekemään pidemmänkin jäljen, vaikka 12 h tekeytyneen, aivan hyvin. Ja todellakin näytti siltä, että tämä oli Gerin mielestä aivan superhauskaa!

Sitten huonot havainnot: minulla on käsissäni ongelma. Geri vinkuu. Ja se vinkuu kovaa ja korkealta. Ei silloin, kun se odottaa vierelläni vuoroaan eikä silloin, kun se työskentelee, vaan silloin, kun se joutuu odottamaan, kun joku muu tekee mahdollisesti jotain kivaa ja minäkin menen katsomaan. Toisin sanoen: Geri vinkuu, kun se on köytettynä puuhun ja se näkee, että joku toinen koira menee ihmisten kanssa jonnekin metsään jotain ehkä tekemään. Lievä epätoivo, koska wt-kimppatreeneissä sen maltti on kasvanut tosi hyvin eikä se vingu juuri lainkaan. Suoraan sanoen olin kuvitellut, että se edistys veisi eteenpäin näissäkin jutuissa... Voi reikäleipä. Sitä ei nimittäin voi viedä mihinkään kisaamaan, jos se tuolla tavalla rääkyy. Pitänee mobilisoida apujoukkoja ja simuloida noita tilanteita ja opettaa sille, ettei itseasiassa mitään tapahdu, joten turha odottaa mitään. Toivottavasti se oppii sen, koska muuten sen kanssa ei oikeasti voi kyllä startata mihinkään. Juuri, kun olin ehtinyt jo vähän suunnitella... Jos olen Gerin kanssa kahdestaan, tai vaikka siinä olisi 100 ihmistä, jotka kaikki menisivät metsään ja se joutuisi odottamaan, se ei kilju. Mutta mustasukkaisuus siitä, että toinen koira saa puuhata, saa sen nähtävästi raivon valtaan... Sinänsä paska juttu, en olisi välttämättä halunnut antaa Gerin edes startata jäljelle tänään tuon vinkumisen takia, mutta se oli koulutustilanne ja totesin, että minulta jää muutoin tärkeitä oppeja saamatta... Tosin se oli kyllä lopettanut vinkumisen siinä vaiheessa: se vinkui sydäntä särkevästi (tai hermoja raastavasti, ainakin ohjaajan mielestä) ekan koiran mennessä jäljelle, mutta hiljeni kuin seinään siinä vaiheessa, kun toinen koira oli aloittanut omansa. Ilmeisesti se tajusi, ettei se vinkuminen nyt auta. Se oli sinänsä positiivinen juttu. Ja jos joku nyt sanoo vinkki vitosen: sinun ei pidä huomioida koiraasi silloin, kun se vinkuu! Niin minä vedän ranteet auki, koska minä en todellakaan huomioi koiraani silloin. Se ei vaan auta.