Masennuksesta toiseen ääripäähän: Geri on seonnut kevään ihanuudesta ja nähtävästi riistavietti alkaa näkyä... Tai sitten se on maanis-depressiivinen luonne. Se kirmaa metsässä suu vaahdossa etsiessään lintuja ja jäniksiä. Pelkään koko ajan, että jonkun kannon alta lähtee pupujussi juoksuun, koska sitten se on kyllä menoa... Tosin, tänään eteemme jolkutellut eläinkimara todisti, että koirapillillä on tehonsa: ensin polulle hyppäsi pusikosta korea fasaanikoiras. Eiköhän Gertsu pienen hämmästelyn jälkeen halunnut käydä pyydystämässä sen. Se totteli onneksi sanallisia komentoja ja palasi takaisin... Päätin, että kierrämme pienen metsikön kautta, niin Geri rauhoittuu. Virhe! Metsikössä lymysi jänis ja sen peräänhän punaturkki lähti kuin ammuttuna... Koirapilli peliin ja villiä viheltelyä keuhkot pihalle. Ylläri, ylläri: se toimi, Geri jätti jahtaamisen ja palasi takaisin:) Olin niin hämmentyneen iloinen, että kenties osasin sen oikein osoittaakin! Sen jälkeen oli pakko ottaa koira kiinni, koska olin varma, että kohta se lähtee johonkin ihan todella... No eiköhän seuraavan männyn takana viipottanut oravapariskunta toistensa perässä... Ihme porukkaa nämä metsän eläimet, kun pitää tuolla tavalla pyrähdellä suoraan nenän eteen!!!