Geri sai tänään "nauttia" yksinolosta jonkin aikaa. Tulin kotiin iltapäivällä ja lähdimme aikamme toisistamme iloittuamme Tilkanniitylle. Lenkit Gerin yksinolon jälkeen ovat yleisesti ottaen hankalia, koska Geri jäpöstää jokaisen ruohomättään kohdalla aivan kuin se haluaisi ilmaista tyytymättömyytensä yksinoloon. Päätin, että olkoon niin, ei meillä mihinkään kiire ole. Etenimme siis etanavauhtia. Otin välillä pieniä vierelle tulo- ja seurausharjoituksia, mutta välttelin suurempia treenauksia ennen kuin matkan teko alkoi luistaa. Etsin rauhallisen paikan ja istutin Gerin paikalleen. Kävelin n. 15 metrin päähän ja odotin vähän aikaa ennen kuin kutsuin sen luokseni. Tehtiin harjoitus vielä toisenkin kerran. Hyvin simppeliä, mutta ihan tarkoituksella, jotta Gertrud sai tuntea olevansa mahtava koira. Kotona vähän leikittiin, sitten annoin Gerin olla itsekseen ja otin muutaman nopean dami-noudon ensin niin, että Geri istui parvekkeen oven luona, dami oli puolessa välissä ja minä ulko-ovella. Hienosti tyttö ymmärsi heti, mistä oli kysymys ja nappasi damin luokse tullessaan matkaan. Tein kaikkeni, etten kiinnittäisi huomiota damiin, vaan palkitsisin vain sankarillista koiraani. Tehtiin vielä yksi harjoitus niin, että menin toiseen huoneeseen ja dami oli huoneiden välitilassa. Edelleen dami palautui jalkojeni juureen upeasti. Sen jälkeen annoin Gerin leikkiä ja kantaa sitä ympäri asuntoa. Se oli suorastaan hupaisa: vaikka heiluttelin toista lelua sen edessä, se ei päästänyt damista irti, vaan leikki toisella lelulla niin, että dami roikkui koko ajan suupielestä. Suuri aarre, siis:)

Kohta lähdetään ulkoilemaan Sallan ja Bossen kanssa. Toivottavasti tämän illan menuuseen ei kuulu ylimääräiset juustonkannikat... Yhdessä oli jo yksi liikaa.