Hajut ovat jännittävä asia Gerin elämässä. Erinäiset tilapäishoitajat, kuten vanhempani tai muutamat ystäväni, ovat naureskelleet jälkeenpäin, miten hidasta Gerin kanssa eteneminen ulkona on, koska KAIKKI pitää haistella ja tutkia, ja jos löytyy paha haju, se pitää kiertää niin kaukaa kuin hihna antaa myöten. Se on huvittavaa tiettyyn pisteeseen asti, mutta pidemmän päälle erittäin rasittavaa, varsinkin, kun arvon neiti loukkaantuu suuresti, jos sen halua nuuhkia ei kunnioiteta (ts. jos ei pysähdytä)... Itseasiassa se on välillä myös vaarallista, jos pahanhajuinen kakkakikkare osuu reitille esimerkiksi autotien laidassa. Toki hajukammo on iloinenkin asia: Gertsu ei takuulla yritä syödä kakkaa lenkillä!

Hajukammosta seuraa kuitenkin kaikenlaista jännää myös treenauksen suhteen. Olen nimittäin huomannut, että jokainen kerta uuden variksen kanssa on tuskainen. Ei huvita, ei halua! Kiinnostunut Geri toki vaakuista on, mutta uuden, "tuoreen", kappaleen kanssa toimiminen vaatii ohjaajalta pitkää pinnaa, sillä sen kantaminen hetikättelyssä on täysin mahdoton ajatus ja lämmittely vie välillä niin kauan, että treeni pitää lopettaa sen jälkeen, ja ottaa uusi setti myöhemmin lenkin aikana. Siinä sitä sitten ollaankin oltu: harjoiteltu lähinnä sitä, että eri varisten kanssa voi ihan huoletta toimia. Ne eivät ole -erilaisesta hajustaan huolimatta- mitenkään epäilyttäviä. Olen pistänyt sen kantamaan varista suhteellisen paljon ja tehnyt helppoja vauhtinoutoja, joista tiedän sen tykkäävän. Välillä siitä ei vain siltikään tahdo tulla mitään. Tänään Geri yllätti erittäin iloisesti. Lämmittelyksi riitti lyhyt wt-hihna -seuraaminen ja variksen ylösotto. Sen jälkeen tyttö oli täysin valmis toimimaan. Olisipa se aina noin helppoa!