Geri muutti viime lauantaina Loimaalta Helsinkiin. Automatka uuteen kotikaupunkiin taisi oli jännittävä ja vähän pelottava, mutta turvallisen tuntuinen matkustuspaikka löytyi lopulta pelkääjän jalkatilasta. Siellä Geri uskalsi jopa juoda vettä ja nukkua. Loppumatkasta se ei ollut enää milläänsäkään, vaikka vaikuttikin siltä, että tielaitos voisi sen puolesta vähän kiinnittää huomiota teiden kunnossapitoon: Vihdintien routakuopat saivat aikaan ärtynyttä kulmien kurtistusta.

Uusi koti tuntui Geristä heti ilmeisen turvalliselta. Se päätti näyttää kotiväelleen, ettei ole mikään nahjus: villi tervehdystanssi ja leikkiminen jatkuivat jonkin aikaa, kunnes se väsähti. Herättyään se söi hyvällä ruokahalulla, mutta piti huolen, ettemme olleet liian kaukana sen näköpiiristä. Illalla kävimme vähän ulkonakin ja Geri sai nuuhkia uusia tuoksuja.

Ensimmäinen yö meni yllättävän kivuttomasti. Geri vinkui vähän ja oli levoton, mutta tajusi lopulta rauhoittua viltille, jonka olimme asettaneet sänkymme päätyyn, ja jossa sitä oli helppo silitellä rauhoittelevasti. Aamulla riemulla ei ollut rajaa, kun heräsimme. Uusi päivä alkoi aivan uudella ilmeellä: Geri kirmasi ympäri olohuonetta häntä villisti viuhtoen ja leikki antaumuksella uusilla leluillaan. Oli suoranainen yllätys, miten nopeasti tyttö tottui meihin ja hyväksyi meidät laumaansa. Viime yö meni jo mukavasti. Se herätti meidät ainoastaan kerran ja silloinkin se rauhoittui nopeasti viltille.

Geri on paljastunut melkoiseksi tehopakkaukseksi. Se vaatii vinkumalla leikkimistä ja haluaa kovasti olla mukana kaikessa, mitä teemme. Tollerihuuto on käynyt tutuksi näiden muutaman päivän aikana ja sen erilaiset merkitykset ovat meillä vielä opettelun alla. Sen olemme kuitenkin ymmärtäneet, että ulkona on kivaa ja on tylsää, jos koko ajan ei leikitä. Vinkuna on välillä sydäntäsärkevää ja vaatii luonteenlujuutta, ettei anna sen määritellä leikkimisen rajoja ja aikoja.

Tänään oli superjännittävä päivä, sillä matkustimme ensimmäistä kertaa pienen matkan raitiovaunulla. Geri näki sellaisen jo sunnuntaina ja oli hieman kauhuissaan, joten meitäkin vähän jännitti, miten se suhtautuu kyydissä olemiseen. Se kyyhötti sylissäni peloissaan ja tärisi vähän, muttei vinkunut eikä pyristellyt yhtään. Töölöläisen apteekin edessä katselimme ohi ajavia autoja ja sekin oli vähän hämmentävää ja pelottavaa, sillä paikka on vilkkaasti liikennöity. Geri oli kuitenkin hirmuisen reipas ja luotti siihen, että emännän sylissä on hyvä olla. Kävimme eläinkaupassa ostamassa mm. siankorvia sekä pahanmakuista suihketta, jonka tehoa aiomme kokeilla, sillä Gerin mielestä tietyt vähemmän järkevät paikat asunnossamme ovat hyviä paikkoja teroittaa hampaita. Raitiovaunumatkan jälkeen Geri on nukkunut. Se oli aivan uupunut, mutta häntä heilui kuitenkin heti, kun pääsimme takaisin kotiin. Ilmeisesti raitiovaunussa oleminen ei sitten kuitenkaan ollut niin hirveän kamalaa, että siitä jäisi elinikäisiä traumoja.