Olemme Gertsun kanssa tunteneet ja tutustuneet toisiimme reilun vuoden verran. Geri on oppinut (toivottavasti) sen, että olen melkoinen tiukkis, mutta reilu, jos asiat sujuvat, niin kuin pitää. Opin koko ajan lisää persoonallisesta kämppiksestäni. Olen tullut valinneeksi yksilön, joka käyttäytyy monessa mielessä aivan kuten omistajansa. Siitä on ainakin se hyöty, että ymmärrän melko nopeasti, mikä on mennyt vikaan, jos herkkähipiäinen koira ei tottele. Omistajalla on varsin pitkä pinna, mutta kun se menee, se sitten todellakin menee. Gerin kanssa joudun kouluttamaan siis myös itseäni, koska jos olen vihainen, Geriä ei huvita yhtään. Eräs ystäväni kutsuu Geriä "prinsessaksi". Sitä se monessa mielessä onkin: huomionkipeä omanarvontuntoinen herkkis.

1. Läheisyys ja yhteistyöhalukkuus

Geri haluaa olla lähellä. Kotona se siirtyy makoilemaan eri paikkoihin sen mukaan, missä minä olen. Jos olen koneella, se tulee makaamaan jalkoihini niin, että jokin osa koskee minuun. Jos olen sängyllä, se käy makaamaan sängyn viereen niin lähelle minua kuin vain voi. Jos se saa luvan tulla sänkyyn, se tulee makaamaan puoliksi päälleni eikä liiku siitä mihinkään ennen kuin minä liikun. Läheisyyteen liittyy seuraava huomio: jos Geri saa olla lähelläni, se työskentelee innokkaammin. Jos se ei ole saanut olla lähellä koko päivänä, se saattaa ulkoillessamme totella vähän sinnepäin. Jos makoilen sen kanssa ja rapsutan sitä ennen lenkille lähtöä, se seuraa lenkillä tarkemmin, mitä teen eikä sen perään tarvitse huudella.

2. Kieltämisen erot

Geri on kuin omistajansa: jos sitä kieltää sen mielestä liian rumasti, se ei tottele. Se haistattaa p*skat ja ryhtyy nuuhkimaan jokaista männynkäpyä ja haluaa haistella jokaisen koiran. Ihan v*ttuillakseen. Ymmärrän sen hyvin. Niin minäkin tekisin;) Ongelma on se, että omistaja kestää hyvin huonosti sitä, että koira syö kakkaa tai jää nuuhkimaan, vaikka pitäisi tulla luokse. Jos sitä kehuu iloisesti ja vuolaasti aina, kun se tekee hyvän työn tai palkkaa namilla, se käyttäytyy moitteettomasti. Jos kehu jää välistä esimerkiksi koiraa ohittaessamme, voin olla varma, että seuraavaa koiraa yritetään käydä nuuhkimassa... Tiukka "ei" toimii, samoin se, ettei kiinnitä mitään huomiota koiraan silloin, kun se tekee jotain, mikä ei ole sallittua. Namipalkka esimerkiksi piippaustilanteissa näyttää toimivan. Viimeksi taipparitreeneissä kokeilin, miten Geri reagoi siihen, että nykäisen sitä wt-hihnasta joka kerran, kun se vinkuu tai tempoo. Ei toimi, ei todellakaan. Pehmeät keinot kunniaan, siis.

3. Leikkimisen ja työskentelyn yhdistäminen

Sehän nyt on selvä, että leikkiminen parantaa ohjaajan ja koiran kontaktia. Sen todellakin huomaa tämän koiran kohdalla. Jokainen treeni, jonka teemme, on naamioitu leikiksi. Treenit sisältävät siis pieniä pätkiä tosityötä ja pieniä pätkiä leikkimielistä hörhöilyä. Jos työskentely menee liian totiseksi touhuksi, Gerin mielenkiinto lopahtaa ja se alkaa nuuhkimaan maata. Jos se kokee tilanteen leikiksi, se jaksaa yllättävän pitkään ja sen yhteistyöhalukkuus jatkuu vielä treenisession jälkeenkin. Saan kuitenkin olla tarkkana treenin pituuden suhteen. Nuori koira kestää varmasti pidempiä settejä, mutten ole vielä uskaltanut kokeilla, miten pitkiä, koska pelkään pilaavani Gerin innokkuuden liialla stressillä. Haluan kuitenkin ennen muuta, että meillä on kivaa yhdessä.

4. Liian tiukat säännöt

Muutama viikko sitten, kun merestä lähtivät jäät ja merivesi ja rannanhajut olivat uutta ja ihmeellistä, Geri ilmeisesti päätti, että laatimani säännöt olivat typeriä eikä niitä tarvitse siis totella. Aivan, kuten minä päätin monta kertaa koulu-urani aikana, jos opettaja niuhotti mielestäni turhista asioista:D Jos rannassa oli kallionkolo, jota se halusi tutkia ja huusin sitä luokseni, se nosti päätään, katsoi minuun ja jatkoi puuhiaan kuin todeten "hiton tiukkis, en todellakaan tottele!". Huomasin, että minun on otettava toinen lähestymistapa asiaan. Nyt olen korostanut positiivisia asioita: kun Geri tekee "hyvin", palkitsen sen kehuilla ja namilla, välillä myös leikillä. Jos se tekee "huonosti", en suo sille edes katsetta. Lisäksi olen päättänyt luottaa eläimeen ja siihen, että tiukan paikan tullen se tottelee minua kyllä. Olen aina ollut sitä mieltä, että tärkeintä ei ole se, miten asiat tehdään vaan lopputulos. Geri tuntuu olevan samoilla linjoilla. Kun olen lakannut turhaan niuhottamasta, se on ryhtynyt tottelevaiseksi. Geri tietää hyvin, ettei vieraita ihmisiä ja koiria käydä moikkaamassa, eikä se sitä teekään, edes vapaana ollessaan. Aluksi yritin kieltää siltä myös lintujen perään kirmaamisen, mutta se näytti olevan erityistä harmistusta ja kallionkolojen nuuhkintaa aiheuttava sääntö (Geri siis edelleen totteli, mutta nuuhki maata entistä intensiivisemmin, kuin mieltään osoittaakseen). Olemmekin päätyneet yksissä tuumin kompromissiin: jos Geri on hihnassa, lintujen tai muiden eläinten perään ei yritetä, mutta jos se on vapaana, lintuja saa vähän pelotella. Jänisten perään lähteminen on kuitenkin ei-toivottavaa. Uusi versio säännöstä tuntuu olevan koirankin mieleen.

5. Ulkoilu

Gerille on tärkeää, että kun ulkoillaan, se saa nuuhkia kaikkea kiinnostavaa ainakin vähän. Jos sitä komentaa pois mielenkiintoisten asioiden luota tai erehtyy hoputtamaan, tuloksena on haluton ja vastahankainen eläin, joka yrittää käydä nuuhkimassa kaikki vastaantulevat koirat ja ihmiset. Jos lenkillä liikutaan sen vauhdilla, hitaasti ja seesteisesti ilman mitään kiirettä, se tulee kuuliaisesti vierellä koko matkan. Tässäkin asiassa olemme päätyneet kompromissiin: on ihan ok nuuskia, kunhan se tapahtuu hihnan ulottuvissa. Minä en aio kävellä mudassa vain siksi, että siellä on joku mukava haju jossain. Ehkä.