Omistajalla alkaa hermot mennä näiden pakkasten kanssa! Silmät näyttävät siltä kuin olisin vetänyt viinaa kolme viikkoa putkeen, naaman jatkuva kutina tekee hulluksi ja nenä vuotaa koko ajan. Ja vaikka pukee miten monta kerrosta, lämmintä, kosteutta siirtävää, tuulta pitävää ja kaiken kattavaa, tuntuu, ettei mikään riitä! Kalju-Geri näyttää pärjäävän tuollakin turkintapaisella ihan hyvin, ei ole tarvinnut loippanaa pukea kuin automatkoille.

Kylmyyttä uhmaten lenkkeilimme Gertsun kanssa pitkiä lenkkejä viikonloppuna. Tyttö ansaitsi pientä iloa elämäänsä, kun oli kestänyt viime viikon pitkäksi venyneet työpäivät mukisematta. Tehtiin lauantaina aivan mahtavan onnistunut muistiharjoitus -samanlainen, joka meni piloille edellisellä kerralla- ja sunnuntaina treffattiin Tiina ja pojat Vaakkoissa. Hyvin tulivat toimeen keskenään, kuten aina. Onni sai vähän hermolepoa viriililtä pojaltaan, kun Toivo kohdisti kaiken tarmonsa Geriin. Riehakkaasti leikkivät ja Toivo uskoi yhdestä ärjäilystä, ettei Drama Queen pidä kovasta retuuttelusta. Lopuksi Geri näytti, että vaakkukin noudetaan oikein napakasti tätä nykyä:)

Muutoin olemme makoilleet erimuotoisissa kasoissa sohvalla ja katsoneet urheilua ja tasokkaita viihdeohjelmia.