Taas on viikko vierähtänyt Gerin elämässä. Geri on harjoitellut yksinoloa (menestyksekkäästi), käynyt jalkapallo-otteluissa ja juossut itsensä väsyksiin metsässä. Tänään koitti onnenpäivä, kun se sai ensimmäiset rokotukset ja eläinlääkäri antoi luvan leikkiä kilttien ja terveiden koirien kanssa (ei kuitenkaan koirapuistoon, mikä nyt ei sinänsä minua kauheasti harmita).

On ollut sydäntä särkevää katsoa, miten paljon Geri on halunnut leikkiä vastaantulevien häntää heiluttavien koirien kanssa. Osapuolet ovat vinkuneet epätoivoisina, kun nuuhkimaan ei ole päässyt. Nyt Geri voi tavata ainakin pihapiirin tuttuja koiria. Olin myös iloinen eläinlääkärin kommenteista: Geri on terve pentu ja näyttää hyvältä (sopusuhtainen) ja lukeepa lääkärin terveisissä vielä sekin, että "Geri on menevä pentu!". Eläinlääkäri ehti nimittäin juuri kommentoida, miten rauhallinen Geri on, kun se sai pentuhepulin ja ilokohtauksen, sinkoili ja pomppi. Mutta eläinlääkäri olikin oveluuden huippu: muutama nami hoitopöydälle eikä Geri sen jälkeen edes tajunnut, mitä tapahtui: piikki niskaan ja Geri se vaan puputti herkkupaloja.

Geristä on tulossa - sattuneista syistä - jalkapalloa seuraava koira. Jalkapallokatsomot ovat hyvää harjoitusta metelin ja ihmismassojen suhteen, vaikka ottelut, joissa pyörimme, eivät usein mitään yleisömenestyksiä olekaan. Keskiviikkona tein kylläkin tyhmästi, koska en ajatellut tarpeeksi Gerin jaksamistasoa: kävelin sen kanssa ensin pari kilometriä (ja kannoin osan matkaa) hakemaan autoa huollosta. Sen jälkeen ajoimme erään kauppakeskuksen kautta jalkapallo-otteluun. Illalla oli tarkoitus mennä katsomaan vielä tokoa, mutta se oli lopulta pakko perua, sillä Gerihän oli tuon setin jälkeen aivan ärsyttävän väsynyt... Pieni yliväsynyt lapsi, joka tekee kepposia ihan vain siksi, että sitä väsyttää, muttei malta käydä nukkumaan... Tulipahan opittua, ettei kannata ahnehtia liikaa yhdelle päivälle.