Geri on ollut pari päivää todella nihkeällä tuulella. Aamu- ja iltalenkit ovat yhtä seisoskelua ja takaisinpäin pälyilyä, nurmikolle astuminen ällöttävää ja kotioven näkeminen saa aikaan lenkin ensimmäisen pyrähdyksen. Päivänvalossa lenkit sujuvat kuitenkin iloisissa merkeissä, joten veikkaampa tämän nihkeilyn liittyvän murkkuikään ja säävaihteluihin. Viimeksi oli sama, kun tuli lunta: Geri oli siitä aivan tohkeissaan ja sitten, kun se suli pois, tuli masennus.

Olemme tällä viikolla harjoitelleet ahkerasti damin kantamista ja tehneet perusnoutoja. Tänään ajattelin illalla aloittaa Tiinan vinkkien mukaisen damin pitoharjoittelun. Dami on onneksi väline, jonka kanssa työskentelyyn Geriä ei kahdesti tarvitse kehottaa. Pillin kanssa olen myös ottanut luoksetuloja joka lenkillä. Sekin toimii hyvin.

On tämä kyllä melkoinen läheisyydenkipeä sylikoira ja pusuttelija:) Hauskinta sen mielestä on ehdottomasti mahdollisimman kiinni emännässä makoilu ja jokainen luoksetuleva ihminen on tervehdittävä villisti nuolemalla. Usein Geri haluaa makoilla sylissä, mikä alkaa olla vähän hankalaa, koska Geri ei ole enää mikään pieni tyttö... Eilen illalla hieroin Gerin lapoja ja venyttelin sitä kevyesti. Geri makasi jalkojeni välissä selällään ja nukahti siihen. Tietysti ihan mahtavaa, että se on noin luottavainen.