Tämä viikko on alkanut kovin vaikeissa merkeissä. Gerin mieliala on maassa, koska lumet ovat sulaneet pois. Maanantaiaamuna, kun se tajusi lumien kaikonneen, se ei meinannut suostua aamulenkille ollenkaan. Kiskoin sen puoliväkisin pihalle. Sen jälkeen se laahusti perässäni korvat luimussa loskakikkareita väistellen. Ainoa ilonhetki oli, kun se tajusi meidän olevan matkalla takaisin... Kaipa kadulla virtaavien vesinorojen mukana virtaa kaikenlaista ällöttävää: kakka-aromeja ja sulanutta pissaa. Ei ole helppoa olla koira:)

Mielen alakulossa on ollut se huono puoli, ettei treenaamisessa ole ollut mitään järkeä, kun koira on ollut aneeminen ja haluton mihinkään ulkona tapahtuvaan. Kyllä se edelleen innostuu damien näkemisestä, mutta treenaaminen ei jaksa kauaa kiinnostaa, kun ympäristö on täynnä uusia hajuja. Olen siis suosiolla harjoitellut minimaalisin yrityksin. Kotona ollaan harjoiteltu damin pitämistä, ulkona lyhyitä pätkiä seuraamista ja damin kantamista. En ole antanut Gerin noutaa niin paljon kuin yleensä, millä voi myös olla vaikutus tähän alakuloon. 

Epäilen kuitenkin, että kyse on kevätmasennuksesta ja hormonien hyrräyksestä. Eilen se nimittäin iltasella sai taas pienimuotoisen panokohtauksen... Se oli ihan raasu: makasin lattialla ja yhtäkkiä tajusin, että Gertsu istuu jalkopäässäni ja tekee lantioliikkeitä jalkojani kohti. Ei se kiinni uskaltanut käydä, kunhan vaan siinä lähellä vähän kuivaharjoitteli... Kielsin ystävällismielisesti. Se lopetti ja katsoi minua hämillään... Ei tainnut oikein itsekään ymmärtää, mitä juuri tapahtui...