Geri sai viime perjantaina toiset rokotukset ja on sen jälkeen tutustunut koiriin tehokkaasti ympäri Tilkanniittyä. Sillä on jo yksi todellinen koiraystävä, viikkoa nuorempi irlanninsetterin pentu Bosse, jonka kanssa se on riehunut kieli tuulessa lepattaen melkein joka päivä.

Lenkeistä on tullut miellyttävämpiä varmasti kummallekin, kun Geri on pikku hiljaa oppimassa seuraamaan eikä jää tonkimaan jokaista pientä männynkoloa ja lehtikasaa. Ruokakupilla olemme päässeet jo niin pitkälle, että Geri kärsivällisesti istuu ja odottaa, kunnes saa luvan aloittaa ruokailun.

Luin eilen Tiinan lainaamista kirjoista, että kotiintulevaan lauman jäseneen välinpitämättömästi suhtautuva koira on itse asiassa rento ja täysin sinut ympäristönsä kanssa. Se oli hyvä uutinen. Olen nimittäin tähän asti ajatellut, että se on loukkaantunut yksinjäämisestään ja osoittaa mieltään makoilemalla. Geri on varsinainen pusuttelija. Nuolemisen kohteeksi kelpaavat niin jalat kuin naamakin. Välillä, varsinkin kun se aistii jotain kivaa olevan tekeillä, se kulkee perässä ja nuolee varpaita heti, kun pysähdyn. Ilmeisesti se on myös tullut äitiinsä ihmisrakkaudessaan ja halussaan olla lähellä. Geri pyytää usein luvan tulla sohvalle ja käy sen jälkeen jalkojen päälle nukkumaan.

Jos nyt jotain negatiivista tästä yksilöstä voi sanoa, niin mörköikä on ilmeisesti alkanut. Se haukahtelee ja murahtelee aivan hämmentäville asioille, suhtautuu välillä epäilevästi varjoihin ja kaukaisuudessa haukkuviin koiriin. Mutta se on aika pientä se, kun ottaa hyvät puolet huomioon:)