Eipä voi tätä eläintä kyllä syyttää ainakaan vesifobiasta! Olemme käyneet Lauttasaaren rannassa muutamana päivänä katsomassa jäiden lähtöä ja tyrskyjä ja voi vietävä sentään sitä menoa... Geri muistaa jo, mikä reitti vie rantaan ja kun se tajuaa, että sinnepäin ollaan menossa, alkaa sellainen vetäminen, että omistajalla meinaa hermot mennä... Parissa paikassa on rauhallinen kallioalue, johon olen päästänyt Gerin vapaana riekkumaan... Kun se saa luvan vapautua, se laukkaa suoraa päätä vesirajaan ja jahtaa aaltoja, tunkee nokkaansa veteen ja loiskii vettä ympäriinsä. Tietysti, jos vesilintuja on lähistöllä, niitä pitää vähän jahdata ja kallionkolot tutkia. Se kahlaa pitkät matkat meressä, kirmaa mudassa ja kaislojen seassa ja hurjastelee välillä moikkaamaan minua kieli pitkällä roikkuen. Näyttää siltä, ettei parempaa ajanvietettä olekaan. Hyvä sinänsä, mutta vähän pelottaa, mitä vesinoutamisesta mahtaa tulla...