Maanantain pentutreffien jälkeen Geri on osoittanut muutamaan otteeseen uudenlaisia luonteenpiirteitä, jotka kenties ovat olleet olemassa aiemminkin, mutten ole niitä havainnut tai tajunnut. Ilmeisesti se itsevarmuutta saatuaan päätteli, että minä hakkaan kenet vaan, kun sisaruksetkaan eivät minulle mitään voineet! Tiistaina se käyttäytyi päivälenkillä aivan kuin se hakemalla hakisi tilannetta, jossa se voisi haastaa minut: se pisteli suuhunsa kaikenlaisia asioita, joiden se tietää olevan kiellettyjä ja joita se on karttanut viime viikot muutoin kiltisti. Pyysin sitä tiputtamaan esineet, mutta yhdestä se päätti olla luopumatta, jolloin otin sen sen suusta. Geri alkoi murista, kun tartuin kiinni sen kuonoon. Niinpä pakotin sen tuijottamaan minua silmiin lähietäisyydeltä ja aika nopeasti se käänsi päänsä pois ja seurasi sen jälkeen minua kiltisti. Loppumatkan se istahteli, kävi makuulle eikä lähtenyt liikkeelle suostutteluista huolimatta... Kirosin mielessäni, että olemme antaneet sen istuskella ulkona ajattelematta, että siitä voi seurata tämmöinen show.

Luin samana iltana Tiinan lainaksi antamia koirakirjoja ja löysin sieltä vinkkejä, kuinka toimia. Ja hahaa, miten uudet kujeeni ovatkaan toimineet! Olen ensinnäkin alkanut harjoittelemaan Gerin kanssa seuraamista. Se on turhauttavan hidasta ja omistajan hermoja raastavaa puuhaa, mutta yleensä nykyään aikalailla paikallaan mielellään jököttävän Gerin saa liikkeelle ilman vinkunaa. Harjoitukset ovat menneet positiivisessa hengessä ja Geri on pääosin ollut yhteistyöhaluinen. Eilen se tosin päätti, ettei sitä voisi vähempää kiinnostaa yksikään herkkupala, joka seuraamisesta saattaisi seurata, joten katsoin ympärilleni ja tarkistin, ettei lähettyvillä ole yhtäkään koiraa, irrotin hihnasta ja lähdin päättäväisesti kävelemään pois taakseni katsomatta. Johan tuli koiraan vipinää. Se juoksi perääni korvat luimussa selvästi hämmentyneenä, mutta iloisena siitä, että otin sen vastaan riemulla. Loppumatka sujui kuin tanssi. Samana päivänä iltalenkillä nappasin koiran syliini ja kannoin sen kotiovelle, koska se halusi taas vain istua eikä kuunnellut minua. Tänään toistin hihnatempun, kun Geri päätti kotipihassa, ettei se aio tulla sisään. Kokeilin ensin, toimiiko pelkkä selän kääntäminen, mutta koska se ei toiminut, irrotin otteeni hihnasta ja kävelin ulko-ovesta sisään. Odotin hetken pienen käytävässä ja palasin ulko-ovelle, jonka lasin takana kurkisteli korvat luimussa pieni punainen eläin. Se käveli sisään erittäin kiltisti ja iloisena minut nähdessään.

Kotona sisälläkin meillä on uusi meininki. Ensin alfaeläimet moikkaavat toisiaan (kotiintulosta on tehty naurettavan iloinen seremonia, jotta Geri tietää, mistä on kyse) ja sen jälkeen Geri saa vielä vähän aikaa odotella, ennen kuin sitä moikataan. Muutos on ollut melkoinen: esimerkiksi eilen illalla se kulki perässäni ja nuoli jalkojani aina, kun siihen oli mahdollisuus. Se ei enää hypi niin kuin aiemmin, eikä purekaan juuri, ellei se ole riehakkaan pentuhepulin kourissa. Gerin puriessa olemme lopettaneet leikin ja poistuneet paikalta. Eilen pistin Gerin vähäksi aikaa jäähylle eteiseen, koska se hyppi jatkuvasti sohvalle ilman lupaa ja puri. Kun se sai luvan tulla pois eteisestä, se tuli itse hieromaan sovintoa nuolemalla käsiämme ja kasvojamme.

Aivan selkeästi tässä eläimessä on luonnetta. Olen tarkkaillut sen toimia koko viikon ja havainnut, miten herkästi se reagoi ympärillään tapahtuviin asioihin. Eilen sitä katsomassa kävi eräs kaverini, joka pyynnöistäni huolimatta ei lopettanut leikkiä, kun Geri puri kättä eikä välittänyt siitä, että se hyppi ja pomppi, antoi Gerin toisin sanoen tehdä ihan mitä sitä lystäsi. Seurauksena oli, että vajaan puolen tunnin jälkeen Geri yritti astua hänen jalkaansa.

Geri on melkoisen oman arvonsa tunteva koira ja kovapäinen. Pitäisi joskus kokeilla, miten kauan se jaksaisi harata pihalla sisäänmenoa vastaan istumalla ja jököttämällä. Sillä on vain käynyt siinä mielessä huono tuuri, että sen omistajat ovat vielä kovapäisempiä. Siinähän yrität, pieni punainen!