Olemme harjoittelleet Gerin kanssa damin noutoa varsin ahkerasti, aina metsälenkkien aikana. Nykyään Geri istuu hienosti viereen, kun damin kaivaa esiin ja odottaa lupaa saada noutaa pusikkoon heitetty/ laitettu esine. Se tuntuu ymmärtävän, että kun erillistä "istu" -käskyä ei tule, se saa noutaa esineen samantien ja silloin kysymys on leikistä. Leikkimiseen olemme käyttäneet mm. palloa, välillä myös päätöntä kanaa. Niiden esiin kaivaminen herättää valtavaa riemua, mutta mikään ei vedä vertoja damille; kun Geri sen näkee, se on heti valmis tiukkaan toimintaan.  Hienosti Geri joka kerran tuo esineen jalkoihin, ei lähde viipottamaan sinne sun tänne ja ottaa polleana vastaan vuolaat kehut. Tietenkään pitkiä harjoituksia emme pennun kanssa tee, mutta muutaman noudon Geri jaksaa kerrallaan oikein hienosti työskennellä. Useimmiten se myös muistaa, että työskennellessä pitää odottaa "vapaa" -lupaa ilman, että täytyy erikseen muistuttaa. Käteen palautusta pitää varmaankin treenata. Pitää muistaa kysyä Tiinalta vinkkejä siihen ensi kerralla, kun nähdään.

Pentutreeneissä olemme käyneet kerran viikossa ja saaneet kouluttajalta, Ninalta, vinkkejä esimerkiksi juuri paikallaan olo -harjoittelusta ja leikkimisestä koiran kanssa. Kontaktiharjoittelu Gerin kanssa sujuu mielestäni loistavasti, mikä varmaankin johtuu siitä, että se on pienestä pennusta pitäen harjoitellut vapaana olemista. Luulen myös, että lauman pähkähullut iltapainit saattavat lisätä sen intoa seurata omistajiaan. Kerrankin meitä lykästi muuten arpajaisissa, koska pääsimme UMN:n arkitottelevaisuuskurssille, joka alkaa parin viikon päästä. Sovin Ninan kanssa, että katsomme ensimmäisen koulutuspäivän jälkeen, mitä teemme EPK:n kurssin kanssa.

Yhtenä päivänä tällä viikolla hämmästytti tottelevainen koirani minut ihan täysin. Olimme Hämevaarassa metsälenkillä ja pidin Geriä vapaana. Se oli aivan riehakkaan hepulin vallassa, sillä se oli omistajiensa kiireen vuoksi joutunut olemaan pari päivää ilman kunnon metsäilyä. Olin itse ohittanut polkujen risteyskohdan ja jatkanut pienemmälle polulle. Geri jäi pääpolulle tutkimaan jotakin kantoa. En tajunnut, että vastakkaisesta suunnasta lähestyi toinen, kiinni kytketty, koira omistajansa kanssa. Geri huomasi tulijat ennen minua ja jäi paikalleen seisomaan ja tuijottamaan, jolloin minäkin tajusin, mitä oli tapahtumassa. Gerille tilanne oli uusi. Toisen koiran omistajan ilme oli jo hieman kärttyisä, hän ei selkeästikään toivonut vapaana juoksevia koiranpentuja lenkilleen. Seisoin niin kaukana koirastani, että ainoa, mitä saatoin yrittää tehdä, oli kiinnittää sen huomio itseeni ja sitten yrittää houkutella se pois ilmeisen mieluisasta tapaamistilanteesta, joka oli syntymässä. Yhtäkkiä Geri kuitenkin itse käänsi katseensa koirasta minuun minuun kuin kysyäkseen neuvoa. Kutsuin sitä luokse oikein maireasti ja sieltä se ampaisi, oikein oikaisi heinikon läpi ja istahti eteeni niin terhakasti, että mieleni teki kapsahtaa sen kaulaan!