Lähdin pitkän viikonlopun kunniaksi perheen mökille Somerniemelle. Kuten arvata saattaa, Geri oli asiasta hyvin mielissään. Se sai kaksi päivää temmeltää pihamaalla, kahlata rantakaislikossa ja tutkia kalliokoloja. Myös moottoriveneessä matkustaminen tuli tutuksi. Etukäteen pelkäsin mökin ulko-oven kynnyksen alla pesivän västäräkkipariskunnan munakokoelman puolesta, mutta Geri uskoi kerrasta jättää ne rauhaan. Se oli muutoinkin hämmentävän kuuliainen, ei yhtään niskoitellut sisääntulojenkaan suhteen, vaikka ulkona oli selkeästi hyvin hauskaa. Omat vanhempani saapuivat seuraksemme eilen ja Geri nautti täysin siemauksin saamastaan hemmottelusta ja lepertelystä. Kun isäni lähti katsomaan katiskaa, Geri lähti jopa uimaan perään, mutta usko loppui nopeasti ja se palasi rantaan odottamaan kalasaalista. Kuha, joka katiskasta saatiin, herätti suurta riemua ja sitä piti vaania oikein urakalla. Geri oikein kuopi maata ja hyökkäili maassa sätkivän kalan ympärillä.

Kävin tekemässä Gerille ensimmäisen verijäljen. Sitä varten olin oikeaoppisesti ostanut kaupan pakasealtaasta verta ja pesusienen. Merkkasin jäljen pyykkipojilla. Mökin vastarannalla on luonnontilainen Natura -alue, jossa liikkuvat lähinnä mäyrät ja hirvet. Kuulemani mukaan siellä asustaa myös liito-orava. Metsä on paikoin hyvinkin vaikeakulkuista. Etsin sieltä paikan, jossa aluskasvillisuutta ja kaatuneita puunrunkoja oli mahdollisimman vähän. Paikan piti kuitenkin olla sellainen, että jäljen sai kiemurtelemaan eri pinnanmuotojen päällä. Se oli noin 30 metriä pitkä ja lopussa odotti lihapullapalkinto. Vedin jäljen torstai-iltana ja kävimme sen läpi perjantai-iltapäivänä. Ja tässä pähkinänkuoressa se, miten jälki eteni:

Koska avustajaa ei ollut, jätin Gerin puuhun sidottuna odottamaan, kun kävin tarkastamassa, että jälki oli paikoillaan ja jättämässä lihapullapalkinnon sen loppuun. Geri ilmeisesti arvasi, että metsässä odottaa jotain jännää, koska se veti aivan hulluna noutajahihnassa, kun lähestyimme jälkeä. En antanut sen lähteä jäljelle ennen kuin se rauhoittui. Siihen riitti perusasentoon istuminen ja pieni odottaminen. Kun se oli rauhoittunut, vein sen jäljen alkuun, osoitin maahan ja kun Geri seurasi kuonollaan kättäni, annoin käskyn: "jälki". Geri nuuhki maata, johon olin pusertanut paljon verta. Se ei kuitenkaan ensimmäisellä käskyllä luottanut nenäänsä, vaan nosti päänsä ja yritti ilmeisesti haistaa jäljen ilmasta, joten toistin käskyn. Nyt Geri painoi kuononsa maahan ja alkoi toden teolla tutkimaan verilaikkua. Annoin sen rauhassa tutkia hajua. Odotin, että se lähtee seuraamaan verijälkeä jumalattomalla kiireellä, mutta sehän toimi tavalla, jota en ole ikinä ennen nähnyt: se eteni jälkeä eteenpäin huolellisesti, todella hitaasti ja keskittyneenä. Itse pysyin hiljaa ja yritin liikkua mahdollisimman ääneti sammalmättäillä. Hihna pysyi koko ajan löysällä ja koiran nenä teki työtä. Yhden ainoan kerran se hukkasi jäljen hetkeksi, kun se kääntyi pikkaisen ylämäkeen kivikkoon, mutta sen sijaan, että se olisi lähtenyt säntäilemään ympäriinsä, se seisahtui, kääntyi ympäri, haisteli huolellisesti vähän matkaa taaksepäin, nosti sitten nenänsä, haisteli ilmaa ja sai vainun. Se oli mennyt pari metriä harhaan jäljeltä. Kun se löysi sille takaisin, se jatkoi nenäänsä käyttäen samalla intensiteetillä sen loppuun ja näytti lievästi sanoen iloisen hämmästyneeltä nähdessään lihapullapalkinnon pakasterasiassa.

Ulkoilu ja riekkuminen vaativat veronsa. Nyt Geri nukkuu sikeästi olohuoneen matolla.